Vili, Viljo, Viljami, Vilppu… Rakkaalla lapsella on monta nimeä =)
Viljo 
Viljo, Felix ja Rusina toukokuussa 2011
Potentiaalisella mamma-tammalla on seuraponinaan nyt 11-vuotiaaksi kääntyvä Shetlanninponi Viljo, virallisemmin Välimäen Papageno. Viljo tuli minulle reiluna vuotiaana, juuri ruunattuna kääpiönä 2009 marraskuussa yhdessä puoliveljensä reilun (mutta ei niin reilun vaan ihan uskomattoman egon omaavan) 2-vuotiaan Felixin kanssa. Se oli ensimmäisen hevoseni Kallen viimeinen talvi ja seuraavaksi talveksi pojat jäivätkin lohtuponeiksi sitten kaksitaan meille. Kevättalvella 2011 ostin Rusinan, ponien kasvattaja myi Felixin uuteen kotiin ja Viljo jäi Rusinan elinikäiseksi ystäväksi.
Kalle-vainaa ja pojat 
VIljo ruusukkeen kera
Viljo on pieni ja pirullinen – mutta aivan ihana. Sen emä kuoli synnytyksen jälkeen ja Viljo jäi orpovarsaksi. Siitä en muista kasvattajan kanssa puhuneeni, että löytyikö Viljolle aikanaan keinoemo vai ruokittiinko se pullosta koko imeväisikänsä. Joka tapauksessa se ei niinkään pidä ihmistä johtajanaan vaan lähinnä vertaisenaan eikä ole minulla todellakaan oppinut, että ihmisellä olisi joku oma tilansa. Ja se puree. Ei ilkeyttään vaan koska se haluaa leikkiä. Ja se sattuu.
Marraskussa 2011 Rusina ja Viljo olivat ajo-opetuksessa Hessi-tallilla Urjalassa ja Viljosta kehittyikin hyvä ajoponi. Toki myös ajaessa (koska tehdään sitä niin harvoin) sillä on omia ajatuksiaan esim. reitistä, mutta noin kuskin kokemattomuuteen ja harvoin tapahtuvaan ajamiseen nähden Viljo toimii kyllä erittäin hyvin kärryjen edessä. Sittemmin Viljo on toiminut myös talutusratsuna, mutta koska se ei ole ikinä saanut varsinaista ratsukoulutusta, niin epäilen mahtaako sillä ikinä lapsi voida itsenäisesti ratsastaa.
Kyllä mulle … 
…omputkin maistuu.
Viime syksynä Viljo oli eräänä muutama päivänä oudon ruokahaluton (mikä on POIKKEUKSELLISTA) ja verikokeissa kävikin ilmi, että sillä on massiivinen myrkytys ja eläinlääkärit olivat jo valmiina sen lopettamiseen. Koska Viljo oli kuitenkin kohtuu pirteä ja ruokakin oli alkanut pikkuhiljaa maistumaan (heinät maistuivat koko ajan) Viljosta otettiin muutaman viikon kuluttua uusituista verikokeista Hyvinkäällä myös maksabiobsia (koepala), jossa todettiin, että maksa toimii edelleen ja on alkanut poistamaan myrkkyä elimistöstä. Se mistä myrkytys johtui, on edelleen tänä päivä mysteeri, mutta oletettavaa on, että ruuassa on ollut jokin sattuma; hometta, myrkyllinen kasvi tai jotain muuta myrkyllistä. Lopputulemana kuitenkin poni on edelleen hengissä, mutta tapahtuma sai minut ajattelemaan myös sitä, että Rusinan varsa on tehtävä nyt. Koskaan ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu ja jos aina siirtää asioita eteenpäin, niin kohta on myöhäistä.
Ratsuponina =) 
Ihan oikea ajoponi
Uimassa 
Metsätarhassa 
Ihan vaan metsässä
Mutta JOS se varsa jonain päivänä syntyy, niin liiskaako sen ahne emä vai syökö sen pirullinen poni? Jää nähtäväksi. Tai ehkä ponista voi tulla senkin ystävä.
