… ja Rusinan sulhanen on sitten valittu!
Kaikista pähkäilyistä, sukujen tutkimisesta ja neuvojen kysymisestä päädyin sitten siihen, että jos kaikista kokeneidenkaan kasvattajien varsoista ei tule huippuyksilöitä, niin turhaan mä asialla ihan tolkuttomasti pientä päätäni vaivaan. Joku lukuisista neuvoista oli, että valitsee vaan sellaisen oriin, mistä itse tykkää. Tai mikä hyvältä tuntuu. Ja niin on nyt sitten tehty.
Toki joitain asioita insinöörimäisesti olen tarkastanut – esimerkiksi sen, että yhdistelmän sukusiitosaste ei ole liian korkea. Se on Heilan mukaan 3,04%, kun Rusinan oma on 3,14%. Ori itsessään ei ole erisukuinen, mutta sen isä on. Isän ehkä olisin ensin valinnut, mutta ori ei ole enää käytettävissä siitokseen, joten pitää uskoa, että pojasta polvi paranee. Ja hyvin on kyllä menestynytkin! Koulumestaruushopea löytyy ansioluettelosta. Toki yhdelle tutulle sanoin, että en ole yhtään huonosti liikkuvaa hevosta tällä ratsastajalla ikinä alla nähnyt, että ratsastajan taidoillakin lienee jotakin merkitystä.
Ja toki ne jalostusarvostelun numerotkin katsoin; jalka-asennoista puolipistettä enemmän kuin Rusinalla eli 7,5 ja jalkojen terveydestä ja kavioista samat. Takajalkojen pihtisyydestä on molemmilla maininta, mikä tietysti on huono juttu, mutta sen kanssa täytyy nyt sitten toistaiseksi elää.
Joku sanoi, että luonne on tärkein. Ainakin ratsastajan kommentti orista oli, että ”Maailman kiltein ja helpoin”. Että tarkastettu on tämäkin, mutta voihan se vaikka olla, että ammatti-ihmisellä asiat ja hevoset vaikka on tällaista tavallista ”mutapeltosuokkiämmää” paremmin hanskassa.
Riskejäkin pitää joskus uskaltaa ottaa. Tällä kertaa se riski on siinä, että orilla ei vielä yhtään jälkeläistä ole. Että ei voi tietää mitä sieltä sitten tulee…
Saanko esitellä: Kulta-Ahon Kasimir!
Ja jos jotain haluaisin tästä yhdistelmästä tietää, niin sen, että mitä suomenhevosten sukuja tuntevat sanovat siitä, että tässä kerrataan Tottia. Sehän löytyy sekä Rusinan iii:nä sekä Kasimirin iei:nä.