Näin puolitoista – melkein kaksi – vuotta myöhemmin kuin viimeisin kirjoitus, voi hyvin todeta, kuinka tässä oikein kävi; Potilaasta ei tullut bloggaria, mutta varsa tuli maailmaan! Ja se oli se pääasia.
Kirjoittaminen tänne jäi kesällä 2019 kaiken muun elämän jalkoihin. Rusinan kanssa tuli haasteita käsittelyssä (olinko liian kiireinen, oliko kantavalla tammalla hormoonit herkillä tai sitten jotain muuta) ja sen kanssa pärjäsi kyllä kotona, mutta esimerkiksi traileriin ja ratsastustunnille en sitä saanut. Talon kuisti- ja julkisivuremontti vei kaiken vapaa-ajan. Jälkikasvukin kaipasi huomiota. Ja palkkatöissäkin oli syytä käydä, että sai harrastuksiinsa ”käyttörahaa”. Ja niin se kirjoittaminen sitten jäi.
Todettakoon tässä nyt kuitenkin, että Rusinan odotusaika meni todella hyvin. Näin jälkikäteen en muista oikeastaan mitään vastoinkäymisiä tuolta ajalta. Toki stressasin milloin mistäkin asiasta. H-hetken lähestyessä vuokrasin varsomishälyttimen, sovin hevosystävän kanssa, että hänelle voin synnytyksen käynnistyessä soittaa ja ”oma” eläinlääkärin kanssa, että hänelle voin soittaa, jos kaikki ei mene putkeen. Aika hyvin pystyi vahatipoista ja muista ulkoisista merkeistä päättelemään, koska hetki alkoi olla käsillä. Ja kun synnytys käynnistyi, niin varsomishälytin ei inahtanutkaan (koska hevonen ei hionnut lainkaan), mutta onneksi kissalla sattui (vaihteeksi) olemaan nälkä ja se herätti minut juuri, kun ponnistusvaihe alkoi. Synnytys meni nopeasti, varsa oli oikeassa asennossa ja reipas iso oripoika. Tissille löytäminen kesti muutaman ahdistavan pitkän tunnin, eivätkä jälkeiset irronneet aikataulun mukaan, mutta kaikista kohtuhuuhteluista, oksitoonipistoksista ja varsan vasta-ainetiputuksista selvittiin kuitenkin hengissä.
Viljo-ponille varsan syntyminen oli suuri järkytys normaaliin olotilaan ja niin meno oli ensimmäisen puolen vuoden aikana välillä aika jännittävää, kun reipas Reino-varsa ei pelännyt elämässään varmaan mitään muuta kuin Viljo-ponia, jota Rusina-lohikäärmeäiti puolestaan ei voinut sietää lähelläkään. Omat haasteensa toivat varsan jalkojen oikomisvuolut (kintut olivat kyllä aika hyvät, mutta varmisteltiin asiaa), ponin mekaaninen kaviokuume ja ikuisesti jatkuva julkisivuremontti.
Vuoden toinen kohokohta oli syksyllä, kun Hippos julkisti uusitun tammapalkkiojärjestelmänsä mukaiset palkittavat tammat. Rusina palkittiin yhtenä 20:stä ratsusuunnalle jalostusarvostellusta suomenhevostammasta rakennepisteidensä perusteella. Tästä olen kyllä ylpeä!
Valitettavasti Rusina kuitenkin loukkasi jalkansa marraskuussa 2020 varsan ollessa noin 7kk ikäinen. Takajalassa todettiin nuljuluun sisäpinnassa rengassiteen kiinnittymiskohdassa luuvaurio, johon oli alkanut muodostumaan luuliikaa. Ennuste on huono – tai sitä ei oikeastaan ole. Lääkäriä lainatakseni ”Joko se paranee tai sitten ei”. Jos ei parane, niin sitten luonnollisesti vaihtoehtoja eläimellä, joka on luotu liikkumaan, on vain yksi. Diagnoosi tarkoitti Rusinalle karsinalepoon siirtymistä vuoden 2021 alussa, Reinolle ensin omaan karsinaan muuttamista vierotusajaksi ja sitten helmikuun puolivälissä muuttoa Tervakoskelle samanikäisen Einari-varsan kaveriksi. Ja näin Viljo-poni jäi hoitamaan alkuperäistä tehtäväänsä Rusinan seuraponina. Ja tässä tilanteessa edelleen ollaan; Rusinan jalkaa seurataan, Viljon hengailee mukana ja Reino opettelee omaa elämäänsä suuressa maailmassa.
Ai niin, tammikuussa 2020 maailmassa puhkesi Covid-19 pandemia. Sillä ei ollut tähän varsomisvuoteen mitään negatiivista vaikutusta, päinvastoin. Jos en olisi päässyt siirtymään maaliskuussa etätöihin, niin varmaan en olisi selvinnyt varsan syntymästä, kaikkien kolmen hevosen hoitamisesta, varsaprojektin aikana eskarilaiseksi ja ekaluokkalaiseksi kasvaneen jälkikasvun huomiontarpeesta, julkisivuremontista enkä mistään muustakaan. Kiitos luonto!
Ja yhden asian voin vielä todeta (jälleen kerran). Huoleton on hevoseton nainen. Jos kesällä 2021 joudun Rusinasta luopumaan, niin onneksi sentään teetin tämän varsan. Mihin sitä muuten ihminen käyttäisi kaiken rahansa ja aikansa ja mitä murehtisi.
Lentämäki-Reinosta yritän joskus vielä kirjoittaa tänne.